Julkaistu sivustolla www.2lm.fi
Kirjoittaja MT
Tällä hetkellä ei taida kenellekään olla epäselvää, että tapahtuma-ala on syvässä suossa. Keväällä valtiovallan toimesta kiellettiin kaikki tapahtumat muutamaksi kuukaudeksi ja siitä eteenpäin vuosi onkin ollut kamppailua. Me toteutimme mahdollisesti syksyn 2020 ainoan ammattilaisten messutapahtuman lokakuussa (omassa kielenkäytössä nimikin vääntyi muotoon ”Koronakilleri”) ja teimme mielenkiintoisia havaintoja ensisijaisesti ihmisten ajatusmaailmasta ja sosiaalisesta paineesta.
Pysähdytäänpä miettimään alan tilannetta tällä hetkellä. Valtakunnallisesti toimintaa ei ole kielletty. Tosin uhkakuvina (ja jo paikallisesti toteutettunakin) näkyvät alueelliset kokoontumisrajoitukset koronan kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Jos kuitenkin unohdetaan viranomaisten asettamat rajoitustoimet, niin mistä löytyvät tapahtumateollisuuden ongelmat?
Ensinnäkin yleisö (ja osin viranomaisetkin) niputtavat kaikki tapahtumat yhteen. Esimerkiksi tartuntaketjuja on lähtenyt liikkeelle erityisesti yksityisistä tapahtumista, mutta ihmisten mielissä ne yhdistyvät kaikkiin tapahtumiin. Ei myöskään hahmoteta sitä, että tapahtumia on erilaisia. Osassa virtaa alkoholi vapaasti ja tavoitteena on lähinnä viihteellä olo. Toisaalta ammattimessut ovat ”ammattilaisten ostoskeskuksia”, joissa tavoitteena on tehdä bisnestä.
Turvallisuus edellä, mielikuvia vastaan
Ammattimaisia tapahtumajärjestäjiä velvoittavat viranomaisten ohjeet turvallisuuden takaamiseksi (tapahtumajärjestäjillä saattaa olla jopa kovemmat vaatimukset kuin ostoskeskuksilla), mutta yksityistilaisuuksissa turvallisuuden varmistaminen jää vain illan isännän/emännän oman viitseliäisyyden varaan.
Kuitenkin tämän hetken mielikuva ihmisten keskuudessa on, että ainoita ”koronalinkoja” ovat tapahtumat ja yökerhot. Tähän on useita syitä. Pureudutaan tässä vain tapahtumiin.
- Tapahtumat kiellettiin valtiovallan toimesta ensimmäisenä toimenpiteenä. Tämä loi vahvan muistijäljen, joka kestänee pitkään.
- Tapahtumia on omaehtoisesti peruttu todella paljon, mikä tukee edellistä muistijälkeä.
- Tapahtuma-ala itse on lietsonut huonoa mielikuvaa koko vuoden. Lähes aina kun jonkin tapahtuman peruuttamisesta ilmoitetaan, syyksi mainitaan ”vastuunkanto ihmisten turvallisuudesta”. Tämä tekee erittäin tehokkaasti tyhjäksi kaikki ponnistelut, joilla pyritään kertomaan turvallisesti järjestettävistä tapahtumista, koska viesti pitää sisällään vihjauksen siitä, että tapahtumat eivät ole turvallisia.
Tilannetta ei myöskään helpota median mässäily koronalla. Esimerkiksi Jyväskylä nostettiin lööppeihin, kun kuukausi ennen Konekilleri-messuja korona lähti leviämään kaupungissa. Sitä ei uutisoitu, että 85 % tartunnan saaneista oli jo valmiiksi karanteenissa. Tauti ei siis levinnyt valtoimenaan. Myös se ”unohtui” mainita, että viikko ennen tapahtumaa Jyväskylässä oli lukuisia nollapäiviä. Ne uutiset kun eivät myy. Joku totesikin, että ennen se oli seksi, jolla myytiin lehtiä ja toivoi siihen palaamista nopeasti. Seksi nimittäin aiheuttaa huomattavasti vähemmän konkursseja. Ei voi myöskään väheksyä ihmisten medialukutaitoa (tai sen puutetta) – otsikot luetaan ja kommentoidaan, mutta artikkelia ei jaksa monikaan lukea (onnittelut, jaksoit lukea tänne asti).
Onkin mielenkiintoista – mutta ei yllättävää – huomata tämän aivopesun toimivan. Tapahtumiin osallistuvia syyllistetään, samoin tapahtumia järjestäviä. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin tungeksivat kauppakeskuksissa ja hyper-supermarketeissa, useimmat ruuhka-aikaan ja ilman maskeja. Ajatuskulku tuntuu olevan se, että ”ei tuossa tutussa kaupassa ennenkään ole mitään sattunut”.
Kyllä, valtiovalta ja media ovat tehneet tehokkaasti oman osansa tapahtuma-alan ahdingon aiheuttamisessa. Mutta emme me tapahtumajärjestäjätkään syyttömiä ole. Kuten edellä mainittiin, tapahtumien perumisten perustelut ovat itseasiassa ruokkineet huonoa mainetta. Jos olisi suoraan sanottu, että tapahtumia ei järjestetä, koska niiden tekeminen tuottavasti ei ole mahdollista, voisi mielikuva olla eri.
Tapahtuma-alan olisi aika miettiä omaa rooliaan markkinassa
Suomestakin löytyy muutamia suuria tapahtumajärjestäjiä, jotka ovat jopa vuosikymmeniä tehneet hyvääkin tulosta tapahtumilla. Varsinkin kun tapahtumasektori on ollut vahvassa noususuunnassa jo vuosia. Joillakin siis on kassa erittäin hyvässä kunnossa.
Voidaan kysyä, olisiko tapahtumajärjestäjien aika maksaa jotain takaisin? Luopua odotuksista tehdä tuottoa tapahtumilla ja toteuttaa niitä palveluksena asiakkaille? Esimerkiksi ammattimessut hyötyvät, jos asiakasprofiiliin kiinnitetään huomiota ja uuden, turvallisen toteuttamistavan myötä otetaan tapahtumaan vain ammattilaiset ja jätetään viihdeosuudet ja viihteellä olevat vieraat pois. Unohdetaan maksimaalinen lipunmyynti turvallisuuden takaamiseksi. Keskitytään ammattilaisten väliseen kaupankäyntiin ja yritysten toimintaedellytysten takaamiseen. Se olisi palvelus, jolla messut saattavat pitää itsensäkin hengissä koronan ja sitä seuraavan talouden taantuman yli. Nimittäin, jos meillä ei ole yrityksiä, jotka osallistuvat messuille, ei ole messujärjestäjiä, ei messukeskuksia, ei mitään.
Onko meidän aikamme osallistua koronatalkoisiin? Kantaa yhteiskuntavastuuta, jota poliitikot peräänkuuluttavat? Onko aika tehdä jotain itse asioiden eteen, sen sijaan että odottaa muiden tekevän? Me teimme. Jos me, startup-vaiheessa oleva tapahtuma pystyy talkoisiin, miksi eivät ne, joilla on kassa kunnossa? Jos ei yhteisen hyvän eteen, niin oman elinkeinonsa hengissä pitämiseksi?
Nyt ei ole aika pistää ihmisiä kortistoon ja istua rahapinon päällä kuin Roope Ankka. Nyt on aika pistää raha tekemään työtä tulevaisuuden eteen. Tämä onnistuu, kun luovutaan tulostavoitteista, tehdään asiat järkevästi ja osin talkoohengessä, lakataan metsästämästä maksimaalisia kävijämääriä ja keskitytään tukemaan yrityksiä kaupankäynnissä ja hengissä pysymisessä.
Saattaa nimittäin käydä niin, että tilanne ei palaakaan normaaliksi, kun kalenteri kääntyy vuoteen 2021. Virukset tunnetusti ovat huonoja aikakäsitysten kanssa. Nyt jo huhutaan kevään tapahtumien siirtämisestä syksyyn. Mitäpä jos syksylläkään ei eletä ”normaalia” aikaa? Siirretäänkö tapahtumia taas eteenpäin? Vai pitäisikö meidän löytää keinot tehdä asiat koronamoodissa? Uuden normaalin mukaisesti?
Toivottavasti muutkin lähtevät meidän mukana koronatalkoisiin – me nimittäin aiomme selvitä tästä muutoksesta. Ja tekemällä, ei odottamalla, luodaan tulevaisuuden tekijät.
